Kattausvinkkejä osa 2 : Joulu

20.12.2015


Se on kuulkaas joulu ihan justiinsa ovella. Mielessä pyörivätkin jo joulunajan ruuat ja kattaukset. Muistatteko kun syksyllä tein kattauksia luonnonmateriaaleja apuna käyttäen ? No, jos ei tule mieleen, niin muistia voi käydä virkistämässä täällä ( klik ). Tänään eetteriin tärähtää jouluisempia kattausvinkkejä. Ensimmäisen kuvan vinkki syntyy aaltopahvista, mustasta silkkipaperista ja Ylva Skarpin X-mas tarrasta. Kiepautin joulutervehdyksen lautasliinan ympärille valko-kultaisella paperinarulla.


Lumihiutale-kattaukseen tarvitset valkoisia hamahelmiä ja silitysraudan. Tämän ihanan idiksen sain ystävältäni, joka muisti minua kauniilla paketilla tämän lumihiutaleen kera. Näitä täytyy tehdä itsekin !


Kattauksiin voi panostaa myös tekemällä jokaiselle pöydässä istujalle oman nimilapun. Itse tein erimuotoisia ja -kokoisia nimilappuja valmiiksi aattoa varten. Nimilapun taakse voi kirjoittaa vaikka pienen viestin tai runonkin. Mikseipä vaikka salamyhkäisen vinkin tulevasta jälkiruuasta. Toimii muillakin kuin jouluaterioilla.


Pakastin syksyllä eri marjojen varpuja ja tosi hyvin olivat marjat säilyttäneet muotonsa. Joulukattaukseen sopivat värinsä puolesta kivoiten puolukat. Terassin pöydältä napattu kanervan oksa tuo myös vähän väriä joulupöytään. 


Ihastuin Pentikillä näihin musta-valkoisiin servetteihin. Lautasliinan voi koristella myös servetillä ja se onkin hyvä idea, sillä joskus päivällisvieraat kaipaavat servettejä pöytään, vaikka kattausliinat olisivatkin käsillä. Harmi, kun tätä kuosia ei ole saatavilla kankaana. Niin kaunis kuosi !


Tällaisia vinkkejä tällä kertaa. Montaa vinkkiä voi soveltaa myös joulupakettien koristeeksi. Ja nytpä onkin jo kiirus paketointipajalle ... hommaa riittää tuntikausiksi. Kivaa sunnuntai-iltaa <3

/ T

Psst. 4 yötä jouluun ...

10 kommenttia :

  1. Onpa kauniita kattausvinkkejä! Ja ihan mieletöntä, että vain neljä yötä jouluun.... :D

    VastaaPoista
  2. Kivoja idiksiä.Lumihiutaleita olen tehnyt minäkin mutta niistä tuli koruja ja kynttilämansetteja.

    VastaaPoista
  3. Kivoja vinkkejä :). Oikein ihanaa aaton odotusta sinne <3

    VastaaPoista
  4. Kauniita kattauksia. Yksityiskohdat on niin huikeita. Tulee tunne, että pitää kipaista Pentikille ja ensi vuonna kerätä puolukanvarpuja pakkaseen :D

    Erityisen kivaa oli bongata kuvista tuttu kiiltokuvien enkeli, joka on seikkaillut blogini joulukalenterissakin enkelikello-aiheena: http://oliaika.blogspot.fi/2015/12/joulukalenteri-luukku-8.html

    ...jotain uutta, jotain vanhaa, muttei mitään sinistä!

    VastaaPoista
  5. Kivoja vinkkejä! Ihanaa joulun aikaa ♡

    VastaaPoista
  6. Ei vitsi miten ihania vinkkejä. Noista voisi apinoida jonkun. hamahelmiä meiltä ainakin löytyy ja aamulla tulikin muutama tähtikoriste tehtyä.

    VastaaPoista
  7. Ihanat sävyt ja kauniit kuvat<3

    VastaaPoista
  8. Ihania kuvia. Pongasin sinut Decoblogeista. Hyvää joulua. Klikkasin lukijaksesi.

    VastaaPoista
  9. Tosi kaunista. Ihanat nuo pentikin servetit. Mukavaa joulun odotusta <3

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit kommentin !
Thanks for your comments !
Tack för din kommentar !

Kiitos kun jätit viestin! || Thanks for your comments!

 

IDIS & INTERIÖÖRI © All rights reserved · Theme by Blog Milk · Blogger