Kesäkuu

30.6.2015

Kesäkuu alkaa olla lopuillaan ja Instagramiin tulikin laitettua pieni kollaasi kesäkuun kuvista. Ajattelin laittaa muutaman kuvan tännekin. Kuukauden aikana ehti tapahtua vaikka mitä; sormiäksidentti, rippijuhlat, ihania tapaamisia kesävieraiden kanssa, saunomista upeissa maisemissa ja vähän murheitakin sairaan läheisen vuoksi. Ehdin onneksi myös hengähtää omien ajatusten kanssa eli katsella virtaavaa kotijokea, se on sitä parasta hermolepoa. Onnikin potkaisi kahteen kertaan  kesäkuussa, sillä kuulin eilen voittaneeni myös toisessa blogiarvonnassa. Täytyypäs laittaa lotto vetämään!

Tänään on tiedossa maailmanparannus-sessio kahden lapsuusystävän kanssa kauniissa maisemissa naapurimaan puolella. Ainakin Instaan täytyy laittaa kuvaa sieltä. Idis & Interiööri löytyy Instagramista luonnollisesti nimellä IDISJAINTERIOORI ja blogin yläreunasta on suorakin linkki Instatiliini. Tervetuloa myös sinne :)

Toivotan sulle kivaa kesäiltaa <3

-T-

Hetki itselle

27.6.2015



Kiireettömät ja leppoisat aamut ovat aika ihania! Lapsiperheessä hiljaiset sellaiset ovat vähissä, mutta tänään sain istuskella ihan itsekseni aamun hetken. Tyttöni ovat Stadin humussa One Directionin keikalla ja ystävien luona lomailemassa. Ja kun perheemme miehet vielä sattuivat nukkumaan pitkään, niin lueskelin Kotiblogit lehteä ihan hiljaisuudessa aamupalaa mutustellen. Ostin lehden jo eilen, mutta NukkuMasan unimurskeet olivat sen verran jytyt, että urvahdin jo hyvissä ajoin illalla.

Tykkään tästä lehdestä kovasti ja tällä kertaa varsinkin, sillä siellä vilahtaa useampikin blogien kautta tuttu koti. Lukulistaltani löytyvätkin jo mm. Fridan kaunis Koti kaupungin laidalla ( klik ) , Sannan Sisustus Coco ( klik )  , Beauty of life ( klik ) , Koti Aurorassa ( klik ) ja monet muut inspiroivat blogit. Lisäksi lehdessä oli esimerkiksi Kaikki Paketissa poikien kivoja vinkkejä lahjojen paketointiin ja muitakin hyviä ideoita. Taidankin käyttää tämän päivän uusiin blogeihin tutustumalla. Jos et ole vielä lehteä hankkinut, niin kipin kapin lehtihyllylle. Ainakin meidän lähikaupasta ne katoavat nopsaan.

Kuvissa vilahtaa minun uusi suosikkilautaseni. Se on mummon vanhasta Arabian astiastosta säilynyt lautanen, joka natsaa hyvin Ego kuppeihin ja valkoiseen teemaan. Muutama muukin osa on säästynyt ja päässyt kotiani kaunistamaan. Aamupalalla tuli ihan mummolan kesäaamut mieleen, hymyilytti <3 Itselle valmistujaislahjaksi ostamani Y-tuoli kaipaa ihan omaa postausta...se on I H A N A ! Taitavat lähteä ruokailutilan muut tuolit myyntiin...

Lokoisaa lauantaita :)

-T-

Ringejä ringejä

25.6.2015




Asensimme olohuoneen yhdelle seinustalle jo ajat sitten String-hyllyjä. Tai no mies asensi ringejä, noin niin kuin suomennettuna ... Seinustalla seisoi aiemmin isohko senkki, joka veti sisäänsä kirjoja ja mappeja ja vaikka mitä. Koko huoneen ilme keveni paljon kun vaihdoimme tilalle tämän ilmavan kokonaisuuden. Käytimme seinämoduuleja ja hyvä niin, sillä nämä tosiaan tuntuvat keveämmiltä kuin lattiamoduulit. Ja vaikka aikoinaan taisin vakuuttaa, ettei meille avohyllyjä enää tule, niin siinä ne nyt vaan ovat. Onneksi mulla on kaksi innokasta tytärtä, jotka hoitavat usein jo koko viikkosiivouksen! Ei tarvitse yksin pölyjä pyhdiskellä.

Asensimme vierekkän 78 cm ja 58 cm leveät hyllyt. Hyllykön ohi kuljetaan työhuoneeseen, joten näiden syvyys on juuri sopiva tähän kulmaaan. En halunnut hyllyille paljoa tavaraa ja painoa, joten kirjat etsivät nyt uutta sijoituspaikkaa. Rakastan kirjoja, mutta eivät ne kaikki tarvite esillä olla. Tivoli Audio stereosarja sai nyt arvoisensa paikan. Kuuntelen usein musaa ( varsinkin siivotessa ) ja nyt ne ovat mainiolla paikalla ajatellen sitä, että luukutus kuuluu koko taloon. Tilasin String-seinäpaneelit Finnish Design Shopista, mutta hyllyt tulivat aika paljonkin edullisemmiksi kun tein tilauksen Ruotsista. Hyllykön yläpuolelle on tekeillä lasten kuvista taulut, mutta ne ovat vielä vähän vaiheessa.


Mukavaa torstai-iltaa kaikille ja huomenna alkaa muuten viikonloppukin... Toivotaan, että sää kirkastuisi, sillä meillä on satanut vettä taas urakalla. Kesäkukkia uhkaa jo hukkumiskuolema. Epistä. Tule aurinko tule!

-T-

Tänään on juhlapäivä !

18.6.2015




Tänään on syytä juhlaan. Kova työ on palkittu ja tänään saa valkoisen kypärän päähänsä painaa myös mieheni. Lähdimme opiskelemaan yhdessä ja yhdessä ahersimme välillä haastavankin arjen ohessa. Itse tulin ihan toiselta alalta, mieheni oli jo rakennusalan konkari. Hänen yksi unelmansa toteutui kuitenkin tämän tutkinnon myötä ja se on todellakin juhlan paikka. Olen meistä hirmu ylpeä, sillä perheellisille opiskelu on eritoten työlästä. Avioparin yhteiselle opiskelulle riitti epäilijöitä, mutta onneksi enemmän niitä tsemppaajia ja tiedänkin, että tänään iloitsee moni muukin kuin me kaksi. Opiskelu on antanut todella paljon ja plussalistan kärkipäähän on ehdottomasti nostettava aivan mahtavat opiskelukaverit, joiden kanssa olemme saaneet kokea sekä tuskan hetket, että onnistumisen riemut. Kuten mieheni lopputyön kiitoksissa kirjoitti; Yhteistyössä on voimaa, me teimme sen!

Tänään skoolaillaan perhepiirissä ja isommat kemut on tarkoitus pitää lomakauden jälkeen. Blogisiskojen suosituksesta ostin muuten juhannuskuplivaa kierrekorkkipullossa, joten valmistujais / juhannusmaljat on pelastettu :)

Oikein oikein mukavaa Juhannusta teille kaikille; nauttikaa, syökää ja levätkää <3

-T-

Ihana arvontavoitto

17.6.2015




Onni potkaisi kerran minuakin ! Voitin Talo Luck- blogin arvonnassa upean höyhenakvarellin. Taulu on Sari Pelhon käsialaa ja se on aivan I H A N A <3 Rakastan höyheniä, niissä on jotain maagista ja unelmankevyttä fiilistä. Höyhenen  löytäessään sitä aina miettii, että mistä ulottuvuudesta sekin on juuri minun eteeni leijaillut... Sisustuksessakin höyhenet näkyvät nykyisin monin tavoin. Tämä ihanuus pääsee seinälleni heti kun sopiva kehys löytyy. Ensimmäisessä kuvassa vilahtaa taustalla työhuoneen uusi seinävärikin, olen todella tyytyväinen värisävyyn. Työhuoneesta on tulossa juttua myöhemmin.

Käykäähän vierailemassa Talo Luckissa ( klik ), upeassa kodissa, joka on tuttu sisustuslehdistäkin :) Sari Pelhon taidetta pääset ihailemaan Pelhodesignin nettisivulta  (klik ) ja facebookistakin löytyvät Sarin sivut ( klik ).

Höyhenenkevyttä keskiviikko-iltaa :)

-T-



Hyviä ja huonoja uutisia



Heti perään tuli sitten uusi blogihiljaisuus...tai olisihan sitä viime viikollakin voinut päivitellä, mutta silloin olisi varmaan tullut painokelvotonta tekstiä enemmänkin! Mursin nimittäin sormeni aika pahoin työtapaturmassa ja järkyttävää harmitusta/ ketutusta/ kipua on ollut parempi itkeä omassa hiljaisuudessa. Eilen sain vahvistuksen, että sormea ei leikata ainakaan vielä, mutta ensi viikolla on edessä taas uudet röntgenkuvat ja lääkärin pähkäilyt. No, aina voisi olla pahempi tilanne....olisihan tässä voinut käydä niin kuin Kummelissa aikoinaan. Potilaan sormi amputoitiin ja laitettiin saippuapurkkiin ja kas, siitä tuli helistin :D Huomasitteko...huumori on pikku hiljaa palailemassa. On siis toivoa, että tästäkin selvitään.

Rakas ystäväni soitti viime viikolla ja antoi erittäin tärkeän ja yleensä toimivan ohjeen : ota lasi punkkua ja vedä henkeä. Tein työtä käskettyä ja ostin punkkupullon, mutta eihän sitä sitten saanut avattua vasemmalla kädellä!!! Ei auttanut kuin mennä peiton alle itkemään. Mies tuli illalla kotiin ja nauroi katketakseen, mutta ymmärsi onneksi paeta takavasemmalle, sillä niin tiukasti otti päähän kaikki vielä silloin. Eniten harmitti töiden puolesta, sitten iski kova huoli sormen tilanteesta ja epätoivo kaikkien juttujen hoitamisesta yhdellä kädellä. Edessä olivat esikoisen rippijuhlat ja voitte arvata kuinka vaikea on tehdä yhtään mitään yhdellä kädellä. Onkohan vasen käsi tehty pelkkää pään raapimista varten? No ei ole, kyllä sillä muutakin tekee kun on pakko. Ihanien pelastusenkelien eli ystävien avustuksella rippijuhlatkin saatiin vietettyä hyvällä mielellä. Olette kullan arvoisia <3 Itse sain olla vaan ja keskittyä juhlintaan, kaikki tuotiin pöytään valmiina ja muut hoitivat miehen apuna keittiössä touhuamisen. Kerron rippijuhlista hieman enemmän sitten toisessa postauksessa.

Kaikki suunnitellut työt ja kotityöt saavat nyt odottaa, vaikka se aiheuttaa tällaiselle touhuajalle suurta kärsimättömyyttä. Mutta kun jokaisesta asiasta täytyy etsiä jotain positiivistä, niin ajattelen sitten niin, että nyt lepään ja olen iloinen, ettei todellakaan käynyt pahemmin. Voihan tässä tulla otsaan hermopinteitä vielä moneen otteeseen, mutta ne ovat sen ajan murheita. Tänään olen iloinen siitä, että ulos tarkeni mennä ilman kalsareita ja muutenkin on ollut vähäluminen juhannusviikko. Kyllä se kesä tulee :) Muutakin ihanaa tapahtuu ihan pian, mutta siitä sitten huomenna lisää. 

Kiva kun olette siellä, mulla on ollut teitä ikävä <3

-T-

Kukkuu !

8.6.2015


Helou ja kyllä täällä henki vielä pihisee, vaikka hyvin hiljaista on blogissa ollut. Kesän työprojektien alku ja monet muut velvollisuudet ovat pitäneet kiireisenä. Jostain on välillä tingittävä ja nyt se on valitettavasti ollut blogi. Päässä on kyllä pyörinyt monen monta postausta ja kyllä tässä pian  taas linjoille ehditään! 

Esikoisen rippijuhlajärjestelyt ovat täydessä tohinassa ja se jos mikä on mukavaa. Nyt odotellaan vaan parempia kelejä, jotta pihallakin voisi touhuta jotain. Tähän asti Suomen kesä on ollut lähinnä tuulta ja sadetta ja se kyllä jurppii...jospa se tästä iloksi muuttuisi!

Muuten on kyllä tapahtunut iloisia asioita. Instagramissa on mukaan liittynyt kivasti uusia seuraajia, mikä lämmittää sydäntä kovasti <3 Myös kotiseutuni bloggaajien ryhmäytyminen otti kivan harppauksen eteenpäin kun illastimme jo yhdellä kokoonpanolla viime viikolla. Juttua riitti ja nyt ymmärrän niiiiiin hyvin kuinka voimaannuttavia tuollaiset tapaamiset ovat. Yhteiset mielenkiinnonkohteet ja kaikkien puhelias luonne tekivät meistä jo ihan heti tuttuja! Bloggaaminen harrastuksena on tuonut elämääni ihania uusia tuttavuuksia.  Kiitos blogisiskot, laitetaan lisää äksöniä tapaamisiin ja kehitellään lisää ideoita ! Tähän asti olen haikaillen lukenut eri alueiden bloggaajatapahtumista, mutta nyt meillä on ikioma ryhmä, josta taatusti kuulette tekin vielä enemmän.

Oikein mukavaa viikonaloitusta kaikille ja täytyy toivotella myös kivaa kesäkuuta... koska tänään juuri huomasin, että kesäkuussahan tässä jo mennään!  Kääk, täytyy hommata uusi kalenteri tai sihteeripoika tai jotain :D

-T-


 

IDIS & INTERIÖÖRI © All rights reserved · Theme by Blog Milk · Blogger