Voimaannuttava virta

29.8.2015


Rakastan vettä. Varsinkin virtaavaa vettä. Sen katseleminen on todella voimaannuttavaa. Sen äärellä voi tyhjentää pään ajatuksista ... antaa aivojen ladata akkujaan. Virtaavan veden mukaan voi päästää kaiken ylimääräisen, joka sydäntä kuormittaa. Sinne ne katoavat virran mukana. Harvemmin palaavat vastavirtaan enää takaisin.


Nämä kuvat ovat tältä viikolta kotiseudultani. Terapeuttisen joen rannoilta otettuja ... minun sielunmaisemista. Missä on sinun voimaannuttava paikkasi?

-T-

Ihan huippua taidetta

25.8.2015


Olen jo todella pitkään kaipaillut kotini seinille taidetta. En mitään Picasson kopioita, vaan jotain joka sykähdyttää. Jotain, joka on merkityksellistä ja joka tuo mieleen jotain mukavaa aina ohimennessä. Ja nyt minulla on sitä! Omien lasten taide on mielestäni ihan sitä parhainta, eikä sille häviä lainkaan nämä rakkaiden kummipoikieni tuotokset. Olen niin otettu, että olemme saaneet nämä piirustukset heiltä. Yllä olevat henkilökuvat on piirtäny toinen kummipojistani. Ei voi kuin ihailla hänen kykyään vangita kaikki yksityiskohdatkin mallien kasvoista. Ehdottomin suosikkini on Tohtori Housen kuva, onhan hän lempitohtorini. 

Alimman kuvan teokset on tehnyt toinen kummilapseni ja nämä pääsevät lastenhuoneen seinille. Hänen repertuaariinsa kuuluvat erityisesti karikatyyrit ja pilakuvat ja tilasinkin häneltä yhden taideteoksen perheemme perhekuvasta. Tuskin maltan odotella lopputulosta!


Minulla on jo pitkään kytenyt mielessä myös yksi taiteiluajatus, jota ajattelin nyt kokeilla. Siihen liittyvätkin seuraavan kuvan tuotteet. Odotettavissa ei ole mitään henkeäsalpaavaa, ihan oma tuotos. Muistan, kun erään remonttiohjelman vieraileva tähti tokaisi, että : " Tein itse, säästin, tuli ruma ! " Jotain sellaista on siis tulossa, hehee :D


Aurinkoista tiistaita ! Lämpöä riittää ja mikäpä sen kivempaa.

-T-

Bedroom pics

18.8.2015






Lapset ovat uimassa ... mies työreissulla ... mitä tekee äiti ? No siivoaa tietysti! Pientä järjestelyä vaan, ei riitä voimat muuhun. Hektinen työpäivä ja kuuma sää ovat vieneet mehut. Onneksi saamme sentään tankattua aurinkoa syksyä ja talvea varten. Syyssisustelut saa myös siirtää tuonnemmaksi, nyt fiilistellään vielä hyvin vaalealla meiningillä. Makuuhuoneeseen tuovat piristystä Skandinaviskan Lempi-kynttilä ja uusvanha puupenkki, jonka hioimme kesällä mahdollisimman vaaleaksi. Rauhallinen värimaailma takaa ainakin minulle hyvät unet. Ja nyt muuten haukotuttaa ... zzzz, kauniita unia  teillekin <3

-T-

Iski iDis

15.8.2015


Lauantai valkeni pilvisenä, eikä luvattua aurinkoa näkynyt mailla halmeillakaan. Niinpä päätin tehdä pois yhden mielessä muhineen iDiksen. Olenkin jo pariin otteeseen kirjoitellut löytämistäni kirpparilampuista, joista olen tuunaillut erilaisia versioita kotiini ja tänään tulee tuutista ulos vielä yksi versio. Alunperin musta lamppu sai uuden värin valkoisesta spraymaalista ja hieman uutta ilmettä pyöreästä johdosta.
 

Lisäksi iDikseen tarvittiin vaaleita puuhelmiä ja yksi porakonetta käyttävä mies. Mies voidaan korvata suomalaisella naisella, mutta mielellään kaksikätisellä ( jep, sormi on edelleen poissa pelistä ), sillä pienempien puuhelmien reikää piti hieman isontaa, jotta mahtuivat kulkemaan lampunjohdosta lävitse. Käytin kahdenkokoisia helmiä ja lopputulos alkoi hahmottua...



Ja tällainen valaisin siitä tuli ! Valkoinen ja vaalea puu ; kaksi ihanaa väriä....minun lemppareita juuri tällä hetkellä. Lamppu on menossa ikkunavalaisimeksi ja saamassa myös kaverin, sillä toista ollaan jo suhauttelemassa. Noita puuhelmiä ajattelin käyttää myös erääseen toiseen lamppujuttuun, jonka bongasin jostain netin syövereistä. Siitä sitten toiste, sillä aurinko paistaa viimeinkin ja vielä ehtii fiilistelemään aurinkoon. Leppoisaa lauantaita myös teille jokaiselle <3

-T-

Valoa kansalle

13.8.2015

Kylläpäs meillä on jo pimeät illat!  Yöttömän yön aurinko alkaa olla muisto vaan ja valoja saa kulkea sytyttelemässä jo melko varhain illalla. Olen ottanut ikkunalamput pois kesän ajaksi, mutta tänään ajattelin ruveta niitäkin kaivelemaan esiin. Mietintää aiheuttaa nyt lähinnä olohuoneen valaistus. Olohuoneessa meillä on parikin lamppua, mutta enimmäkseen ne ovat tunnelmavaloja. Katon halogeenispotteja tulee käytettyä lähinnä silloin, kun korviksen lukko tms. katoaa mattoon tai miehen ikänäkö vaivaa ilkeästi. Mullahan tuota ongelmaa ei vielä ole ( heh heh ), joten varsinaista kattolamppuakaan ei ole tullut koskaan hankittua. En halua sohvapöydän päälle mitään kovin isoa valaisinta, sillä viereisessä ruokailutilassa on Secton massiivinen valaisin. Olohuoneen puolelle riittäisi siis pienempikin tuikku. Artekin mehiläispesä kuuluu ehdottomasti suosikkeihini ja siinä miellyttää muodon lisäksi pieni kultainen tuulahdus. Sen pullukka muoto sopisi hyvin olkkariin, varsinkin kun Ympyrä-sohvapöydän tilalle on tulossa suorakaiteen muotoinen pöytä. Sohvapöytäsuunnitelmia voit lukea täältä ( klik ).


Toiseksi suosikiksi nousi Artekin A333 valaisin eli kutsumanimeltään Nauris. Ihastuin tähän todella paljon Vepsäläisellä käydessäni. Valaisin on jotenkin hauskan muotoinen. Plussaa on myös se, että ainakaan itse en ole törmännyt tähän lamppuun mitenkään liian usein blogeissa tai lehdissä.


Valaisinpohdinta jatkukoon, kunnes se ahaa-elämys tulee. Kiireessä ei kannata päätöstä tehdä, jottei tulisi hutiostosta. Lamppufriikkinä haluan, että hankkimani valaisimet sykähdyttävät vielä vuosienkin päästä ja designvalaisimissa arvo onneksi säilyy aina. Tänään meitä hellitään auringolla ja nyt pyöräillään lasten kanssa pehmikselle. Niillä ei ole tullut herkuteltua tänä kesänä kovin montaa kertaa. Heips ja kivaa torstaita!

-T-

Paljon kohistu mallisto on saapunut...

12.8.2015


...nimittäin Sinnerlig ! Ilse Crawfordin Ikealle suunnittelemassa sarjassa on vaikka sun mitä. Materiaaleina on käytetty paljon mm. korkkia ja tässä Daybedissä puhuttelee eniten rakastamani pellavansävy ja muotoilu. Työhuone  kaipaa edelleen sitä Daybediä ja täytyy katsastaa tämäkin vaihtoehto, jos vaikka menee diy-projektin edelle. 


Huonekalujen lisäksi mallistoon kuuluu paljon pienesineitä, kuten esimerkiksi purkkeja ja karahveja korkkisilla kansilla. Alimmassa kuvassa oleva lamppu on aikasen ihana. Keksisin sille heti jo useamman paikan kodistani. Se on Ikean reissu siis edessä !


( kuvat lainattu Ikean sivulta )

Koulut ovat alkaneet ja haikein mielin saattelin oman kolmikkoni aamulla matkaan. Se on varmaan joku äitien "sairaus", että jokainen uusi kouluvuosi aiheuttaa kosteutta silmäkulmaan...vaikka lapsukaiset tottuneesti jo reppu selässä lähtevätkin. Pelottaa, että kasvavat liian isoiksi. Niinkuin kummipoikani, joka täyttää tänään hävyttömän paljon vuosia ollakseen kummilapseni. Täti "forever 29" rupeaakin nyt pirauttamaan onnittelusoiton, sillä harmikseni en pääse livenä poskesta nipistelemään. Mukavaa keskiviikkoa kaikille teille <3

-T-

Valokuvakikkailua

8.8.2015

Sain lukijalta sähköpostilla pari kysymystä paljon käyttämiini valokuvakollaaseihin liittyen. Kysymys kuului, että millä ohjelmalla teen kollaaseja ja löytyisikö jostain ilmainen ohjelma. Päätin laittaa pienen vinkin tänne blogiinkin, jos jotakuta muutakin kiinnostaa. Käytän lähes aina Pizap-nimistä ohjelmaa, joka on ilmainen ja todella helppokäyttöinen. Menet vain sivulle www.pizap.com ( klik ) ja valitset, että haluatko käsitella yhtä kuvaa vai tehdä kollaasin. Sivustolla voi tehdä myös Facebookin kansikuvan kokoisia kollaaseja, kuten tuo yllä oleva kuva, jonka juuri latasin iDiksen Facebook-sivulle kansikuvaksi. Kollaasivaihtoehtoja on paljon ja olen tehnyt erilaisilla pohjilla myös mm. onnittelukortteja ystäville. Pizapin voi liittää omaan facesivuun, joten kaikki duunailemasi kuvat ja kollaasit tallentuvat myös sinne. Voit toki tallentaa ne myös tietokoneen kansioihin. Ohjelmalla voi tosiaan myös käsitellä kuvia, mutta itse käytän muita kuvankäsittelyohjelmia ja teen tällä vain kollaasit.

Kollaasien parissa saa äkkiä kulumaan tovin jos toisenkin. Seuraavana projektina olisi tehdä tyttären rippikuvista kiitoskortteja ja mahdollisesti jokin kollaasi koko perheestä. Nyt pitää kiiiruhtaa ruuanlaittoon, sillä ohjelmassa on vaikka mitä ja voi olla, että illalla piipahdetaan harvinaisissa juhlissakin... Mukavaa lauantaita <3

-T-

Maljakkoon vai pataan ?

6.8.2015


Nyt on kyllä bloggarilla lähtenyt loppukin järki... kuvata nyt viljelyskasvia betonipöydällä naapurin isännän ihmetellessä tapahtumaa! Tarkkaili tosin hiljaa ja kommentoimatta. Whatever, mutta kun tässä artisokka-betoni yhdistelmässä on vaan jotain joka natsaa. Saletisti silleen. Stokkan kukka-osastolta nappasin tämän oksan mukaani poikani ihmetellessä, että tätäkö me illalla syödään. Olin juuri hetkeä aiemmin suunnitellut illan menyytä salaatilla ... No, eihän tätä raaski syödä, vaan maljakkoon sen laitoin. Tosin oksa on sen verran painava, että täytyy vielä haeskella tarpeeksi tukevaa maljakkoa, jotta uskallan olohuoneeseen sen viedä. Ja eihän sitä koskaan tiedä vaikka syöttäisin sen perheelle jos loppuu vihanneslaatikosta ainekset.

Väri miellyttää kovasti ja muutenki on vähän ( tai aika paljon ) syksyn sisustusjutut mielessä. Onko teilläkin ? Muutama projekti on meneillään, mutta niistä sitten toisella kertaa. Touhukasta torstaita!

-T-
 

IDIS & INTERIÖÖRI © All rights reserved · Theme by Blog Milk · Blogger