Pehmoinen Grid + Arvonta

31.12.2015


Tervehdys teille vuoden viimeisenä päivänä ! Joulu meni perheen kanssa syöden, lekotellen ja laiskotellen. Akkujen lataus tulikin tarpeeseen. Välipäivät olen paiskinut töitä, nyt ei ollut pidemmälle lomalle aikaa. Onneksi näitä lyhennettyjä työviikkoja on muutama peräkkäin, niin hengähdystauko tuntuukin jossain. Veikkaan, että nämäkin vapaat menevät joulusta tutulla kaavalla laiskotellen sekä ystävien kanssa aikaa viettäen.

Olin ollut kilttinä, sillä pukki muisti kivoilla pienillä lahjoilla. Parasta joulussa on ehdottomasti lasten ilo, mutta kyllä me aikuisetkin jotain pientä joulupukilta saimme. Varmuuden maksimoimiseksi hankin itse itselleni mitä pehmoisimman lahjan ... Grid-viltin, joka on keikkunut toivelistalla jo pitkään. Viltti on juuri niin ihana kuin kuvittelinkin; todella pehmeä, isokokoinen ja kaksipuolinen. Se sopii kotiimme juurikin täydellisesti. Nyt se on kovassa käytössä sohvalla, mutta vähän olen mallaillut sitä myös makuuhuoneeseen. Viltin alle on tungosta, kuten kuvasta näkyy. Jos sinullakin on etsinnässä täydellinen lepokaveri, niin näitä saa sisustusliike Mia Designista Oulusta. 


Mia Designin puikoissa ovat kaksi ihastuttavaa sisarusta ja liike on kaunis kuin mikä. Valikoimiin kuuluu monenlaista tuotetta lukemattomilta merkeiltä ja visuaalisesti kaunista katseltavaa riittää joka puolella. Oulu on saanut oikean helmen sisustuksen saralla! Suosittelen piipahtamaan. Kauempana asuvilla on mahdollisuus tutustua liikkeen valikoimaan verkkokaupan kautta ( klik ).

Ilokseni saan ilmoittaa, että yhteistyössä Mia Designin kanssa teillä lukijoilla on mahdollisuus -15% alennukseen verkkokauppaostoksista 1.1 - 15.1. 2016 välisenä aikana. Alennuksen saat kirjoittamalla kassalla koodin  idis15  koodille varattuun kenttään. 




Lisäksi blogissa käynnistyy yhteistyönä myös Uuden Vuoden arvonta, jossa palkintona ovat Skandinaviskan SNÖ- tuoksukynttilä sekä NUR tray small -metallitarjotin. Arvontaan voivat osallistua kaikki kommentoimalla tätä postausta ja jättämällä sähköpostiosoitteen, jotta tavoitan voittajan. Arvonta päättyy sunnuntaina 10.1.2016 klo 00.00 ! 

Oikein mukavaa uudenvuoden aattoa ja kaikkea hyvää uudelle vuodelle 2016 <3

/ T
 

Lämpöistä Joulua !

24.12.2015


Joulutohina on loppunut. On aika laittaa villasukat jalkaan, oikaista sohvalle ja alkaa nauttia joulun parhaimmasta fiilistelystä. Kainalossa ovat omat rakkaat, maailma on siis mallillaan. 

Oikein rauhallista ja levollista Joulua teille kaikille rakkaat lukijani <3 Nautitaan joulun taiasta !

- Lämmöllä T -

Viime hetken Enkeli - diy

22.12.2015


Vinkkaan vielä suht nopeasta enkeli-diystä jos sattuu, että jollain on itsetehdyt lahjat edelleen ideointivaiheessa. Näitä enkeleitä olen tehnyt jo vuosia sitten, joten tekovaiheista ei ole erikseen kuvia. Diy on helppo toteutettava; tarvitset vanhat sukkahousut, palan kangasta, ison puuhelmen, koristenauhoja ja enkelinhiuksia. Kuumaliima on myös ehdoton must-juttu, sillä saa enkelin kasaan kivuttomimmin.

Tee enkelin " runko "  pussittamalla riisiä sukkahousun jalkaosaan. Runkopalleron kokoa voit säätää riisin määrällä. Solmi pallero solmulla kiinni. Solmu peittyy hyvin, kun rungon päälle laitetaan kangas. Kankaan voi kiinnittää harsimalla se yläosastaan tai liimaamalla. Piirrä enkelille kasvot ja liimaa pää runkoon. Harsintakohta tai liima jäävät kivasti pääosan alle piiloon ja viimeistään enkelin kaulaan pyöräytettävä kaulus peittää ne. Liimaa enkelille hiukset päähän. Itse käytin pukin partaa hiuksina ja kietaisin päähän pätkän tähtikoristenauhaa. Nauhan avulla hiukset sai pysymään kuosissaan. Liimasin enkelille käsiksi pienet puuhelmet ja kiinnitin käsiin laulukirjan. 


Enkeleitä voi tehdä monessa koossa ja erilaisista kankaista. Näistäkin saa aikaan kivan kuoron, kuten akvarellipaperi - enkeleistä, joihin löytyy ohje " Kiharapäinen blondikuoro -idis " -postauksesta ( klik ). Aikuisen avustamana diy soveltuu hyvin myös lapsille. Ihana lahjaidea vaikkapa kummeille ! 


Tämän enkulan ilme näyttää jo kovin levolliselta. Itsellä on vielä levollisuus hieman hakusessa. Monta juttu on hoidettavana ennen aattoa. Kiirusta pitää ... jouluun on vain 2 yötä.  Siispä tuumasta toimeen, heips!

/ T


Kattausvinkkejä osa 2 : Joulu

20.12.2015


Se on kuulkaas joulu ihan justiinsa ovella. Mielessä pyörivätkin jo joulunajan ruuat ja kattaukset. Muistatteko kun syksyllä tein kattauksia luonnonmateriaaleja apuna käyttäen ? No, jos ei tule mieleen, niin muistia voi käydä virkistämässä täällä ( klik ). Tänään eetteriin tärähtää jouluisempia kattausvinkkejä. Ensimmäisen kuvan vinkki syntyy aaltopahvista, mustasta silkkipaperista ja Ylva Skarpin X-mas tarrasta. Kiepautin joulutervehdyksen lautasliinan ympärille valko-kultaisella paperinarulla.


Lumihiutale-kattaukseen tarvitset valkoisia hamahelmiä ja silitysraudan. Tämän ihanan idiksen sain ystävältäni, joka muisti minua kauniilla paketilla tämän lumihiutaleen kera. Näitä täytyy tehdä itsekin !


Kattauksiin voi panostaa myös tekemällä jokaiselle pöydässä istujalle oman nimilapun. Itse tein erimuotoisia ja -kokoisia nimilappuja valmiiksi aattoa varten. Nimilapun taakse voi kirjoittaa vaikka pienen viestin tai runonkin. Mikseipä vaikka salamyhkäisen vinkin tulevasta jälkiruuasta. Toimii muillakin kuin jouluaterioilla.


Pakastin syksyllä eri marjojen varpuja ja tosi hyvin olivat marjat säilyttäneet muotonsa. Joulukattaukseen sopivat värinsä puolesta kivoiten puolukat. Terassin pöydältä napattu kanervan oksa tuo myös vähän väriä joulupöytään. 


Ihastuin Pentikillä näihin musta-valkoisiin servetteihin. Lautasliinan voi koristella myös servetillä ja se onkin hyvä idea, sillä joskus päivällisvieraat kaipaavat servettejä pöytään, vaikka kattausliinat olisivatkin käsillä. Harmi, kun tätä kuosia ei ole saatavilla kankaana. Niin kaunis kuosi !


Tällaisia vinkkejä tällä kertaa. Montaa vinkkiä voi soveltaa myös joulupakettien koristeeksi. Ja nytpä onkin jo kiirus paketointipajalle ... hommaa riittää tuntikausiksi. Kivaa sunnuntai-iltaa <3

/ T

Psst. 4 yötä jouluun ...

Jouluisia maisemia ja virtuaaliterkkuja !

19.12.2015


En koskaan lakkaa hehkuttamasta kotiseutuni maisemia. Viime viikonlopun ulkoilu vaarassa ja jokirannassa sai jälleen kerran huokailemaan ja olemaan kiitollinen siitä, että meillä täällä Lapissa on talveen kuuluvat elementit vielä tallella. Toki talven tulo on meilläkin viivästynyt, mutta nyt maan peittää lumikerros ja pakkaspäivistäkin on saatu nauttia. Harmittaa todella paljon etelässä asuvien puolesta, että säätiedotukset eivät lupaa teille valkoista joulua. Itselleni joulu ja lumi liittyvät vahvasti yhteen. Jouluntaika tulee juurikin lumisista puista, pakkasen narinasta portaissa ja onhan Joulupukillakin kivempi laskeutua pehmeään hankeen kuin vesilätäköihin. Täydestä sydämestäni lähetän jouluisia maisemia näin virtuaalisesti sinne missä lunta ei ole. Toivottavasti edes vähän lohduttaa ...



Viikko sitten aurinko näyttäytyi ja toi jo pienen lupauksen saapumisestaan. Ihan pian kaamos on selätetty ja " valot " syttyvät. Virta alkaakin olla lopussa. Onneksi joulunaikaan voi akkuja ladata loikoillen ja luonnossa kävellen. Kovasti mieli halajaa jo hiihtoladulle, mutta ehkä vielä hetken maltan odottaa. Meikäläisen tuurilla mahdollinen kaatuminen osuisi taatusti pahiten leikattuun käteen. Minimoin riskit katselemalla hiihtoa sohvalta, heh!


Armoton työviikko joulukiireineen on syrjäyttänyt blogijutut, mutta viikonlopun aikana palailen jouluisten juttujen kanssa. Enää 5 yötä jouluun ... minua ainakin jo jännittää. Kilttinä olen kyllä yrittänyt olla. Kuulemisiin pian  !

/ T

Lempinurkka - just nyt

10.12.2015

  
Talosanomien Jenni  haastoi minut jo ajat sitten postaamaan lempinurkastani omassa kodissani. Kiitos haasteesta, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tällä hetkellä lempinurkka on ehdottomasti tuo sohvannurkka kera lämpöisen viltin. Viimeiset pari viikkoa on menty kaavalla   " pimeällä töihin - pimeällä kotiin - ruoka - pikku lepohetki - kooma sohvalla - sänkyyn siirtyminen  ". Kohta täytyy alkaa reipastumaan, sillä pikainen kurkkaus kalenteriin aiheutti jo hieman ahdistusta. Joulu on kohta ! Jos joku ei ole vielä huomannut.


Sohvalta on suora näkymä Emmerdaleen, mutta tänään päätin pysyä pystyasennossa ja laitella hieman joulujuttuja. Viikot kuluu kyllä nopsaan, huomenna on taas perjantai. Luvassa on jouluruokailu työporukalla, joten päivä menee taatusti hujahtaen mukavissa merkeissä. Pian ollaan siis taas tuossa lempinurkassa ...

Heitän pitkästä aikaa haastetta eteenpäin ja haastan Suortuvan Nannin ja Kotonasi Annukan kertomaan lempinurkkansa  <3 

/ T

Kiitollinen

6.12.2015


Kiitos pappa, että uhrasit nuoruusvuotesi meidän puolestamme. Vasta aikuisena ymmärsin miksi me emme kuulleet tarinoita sodasta... ne olivat liian kipeitä asioita kerrottavaksi. Kiitos vanhemmat, jotka piditte huolen, että me lapset saimme tietää evakosta, lapsuudesta sodan jälkeisessä Suomessa ja muistutitte olemaan kiitollisia turvallisesta kotimaasta. Minun sukupolveni on aina saanut elää itsenäisessä ja rauhanajan Suomessa, eikä meillä ole aavistustakaan siitä mitä sen saaminen on vaatinut. Me voimme vain kuvitella ja olla syvästi kiitollisia kaikille heille, jotka itsenäisyyden meille hankkivat. Meidän tehtävänä on turvata omille lapsillemme sama mahdollisuus.

Terveiset Äijävaarille pilven reunalle, hyvää syntymäpäivää <3

Hyvää itsenäisyyspäivää teille lukijani <3

/ T
 

IDIS & INTERIÖÖRI © All rights reserved · Theme by Blog Milk · Blogger