Finally...keittiön seinusta is ready !

31.1.2016


Ainakin melkein ready. Tästä piti tulla sellainen ennen ja jälkeen-postaus, mutta tähän asti kovin uskollinen läppärini ei tänään suostunut yhteistyöhön. Ennen-kuvat ovat ja pysyvät jumittuneessa koneessa, joten näillä jälkeen-kuvilla mennään. Poistimme keittiön allasseinustalta yläkaapit jo ajat sitten ja projekti on edennyt pätkittäin siihen asti, että nyt on jotain julkaistavaakin. Myönnettäköön, että perfektionistin luonne ei antanut lupaa julkaista mitään ennen kuin valaisinkin oli paikoillaan. 

Meillä oli tällä allasseinustalla yläkaappeina kippikaapit, joihin kertyi lähinnä kaikenlaista "ehkä-kenties-joskus-näitä-tarvitaan" -juttuja. Yksi kaappi palveli kuivauskaappina, mutta senkin käyttö jäi suht vähälle, koska käsin tiskattavat astiat tuli aina kuivattua samantien ja laitettua omiin laatikoihinsa. Meidän perheessä kaikki käyttöastiat ovat vetolaatikoissa, jotta lapsillakin on helppo niitä ottaa ja laittaa takaisin astianpesukoneesta. Niinpä yläkaapit olivat enimmäkseen tarpeettomia ja nyt muutaman kuukauden kokemuksella niitä ei ole kaivattu kertaakaan.


Seinusta koostuu 80 cm leveistä vetolaatikoista ja vasemman reunan integroidusta astianpesukoneesta. Oikean reunan laatikot sisältävät juurikin ne mainitsemani käyttöastiat ja altaan alla sijaitsevat keittiön pesuaineet ja alemmassa laatikossa roskakorit. Poistettujen yläkaappien tilalla ovat nyt avohyllyt, joihin saa kivasti esille rakastetuimmat astiat ja muita sisustuselementtejä. Hyllyjen asetelmat vaihtuvat aika usein. Välitilaan oli tarkoituksena laittaa n. 15 cm korkeat marmorilaatat, mutta ei mennyt ihan putkeen se juttu. Ensin tökki värisävyt ja lopulta laattamyyjä-setä ei hiffannut kiiltävän ja matan pinnan eroa ja metsään meni sekin veto. Noh, olen päättänyt rauhassa tutkailla vaihtoehtoja ja eilen tuli mieleen yksi idis ... katsotaan tuleeko siitä mitään. Edelleen kyllä houkuttelee myös betonimainen seinä tai jokin kiva maalisävy. Toistaiseksi mennään tällä valkoiseksi maalatulla versiolla.




Seinustaa valaisee Artemiden Tolomeo Mini Parete, jota voi käännellä tarpeen vaatiessa melko vapaasti. Valitsin mustan valaisimen tuomaan kontrastia muuten niin vaaleaan keittiöön. Enkä voisi olla tyytyväisempi, olen aivan ihastunut tähän lamppuun! Muutoinkin seinustan muutos on ollut koko perheen mieleen ja keittiöstä tuli todella ilmavan oloinen. Lisää keittiökuvia luvassa kunhan tekeillä olevat verhot valmistuvat ja tulee hetki, jolloin köökki ei ole hyrskyn myrskyn. Nähtäväksi jää, koska niin sattuu käymään.  Kuvaajan on ainakin oltava salamannopea !


Sunnuntai-ilta jatkukoon lekottelun merkeissä, sillä tämä himputin flunssa otti taas uuden suunnan ja huomenna lähtee kai kolmas viikko mitä erinäisempien vaivojen kanssa. Atshiiiiii !

Palaillaan, voikaa te hyvin <3

48 kommenttia :

  1. No vautsi! Meilläkin jätettiin yläkaapit kokonaan pois, enkä ole kertaakaan kaivannut! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi laitoimme alunperinkin reilusti vetolaatikoita, jotka vetävät kaiken sisäänsä. Niinpä yläkaappeja ei tosiaankaan tarvita. Teillä onkin ihana keittiö <3

      Poista
  2. Kaunista ja ihanat nuo seinähyllyt!!! Voi että, kun sairastelu vaan jatkuu! Voimia sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti S <3 Kurjaa tosiaan tämä sairastelu kun tekemistä on tuossa leikatussakin hommassa...mutta lääkitystä kehiin, vaan !

      Poista
  3. Aivan ihana!! Mä niin haluaisin tehdä saman, mutta esteenä on se ettei tilaa mukeille ole oikein muualla. Tuo valaisin on niin upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jaana <3 Asenna niin monta avohyllyä, että mahtuu mukitkin tai sitten tilaat Heliltä vetolaatikoita lisää :D Vaihtoehto C: heitä mukit mäkeen...

      Poista
  4. Aivan ihana tuo valaisin ja koko keittiö! Minua kiinnostaa valkoinen tasonne - mitä materiaalia se on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Suvi <3 Taso on Ikean mattavalkoinen laminaatti. Voin suositella ! Helppohoitoinen ja kestävä. Taisin sulle eilen jo vinkatakin siitä...

      Poista
  5. Onpa kaunis, valoisa ja raikas kokonaisuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna <3 Tyytyväisiä ollaan. Muuttui kertaheitolla koko keittiön ilme.

      Poista
  6. On todella todella kivan näköinen! :) Ihailen aina muiden keittiöissä avohyllyjä mutta siivous- ja pölykammoisena niitä kartan, en yksinkertaisesti kestä ajatusta omassa kodissani :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna :) Mulla aika paljon sam,oja kammoja, mutta näillä hyllyillä ei ehdi kamat pölyyntymään kun ne ovat käyttöastioita. Ja pinta on helppo pyhkäistä kun laittaa puhtaat astiat takaisin !

      Poista
  7. Ihana valoisa ja avara keittiö. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Todella hieno!!!!! ❤️

    VastaaPoista
  9. Hienolta näyttää! Valaisin on niin tyylikäs. Meillä tehtiin jokunen aika sitten sama muutos ja edelleen tykkään kovasti. Hyllyille saa juuri noin kauniisti esille lempi tavaroita ja astioita.
    Keittiössä on enemmän ns elämän makua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tykkään kovasti itsekin kun avartui keittiö. Valaisimeen olen aivan käääärrr <3

      Poista
  10. Tosi kivan näköistä! :) Meilläkin omaan uuteen keittiöön tuli yläkaappeja vain muutama ja toiselle seinämälle avohyllyt, joissa tuppaa tavarat vaihtumaan aika tiuhaan tahtiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivoja just sen takia nuo avohyllyt, että tulee "sisustettua" nekin aika usein :)

      Poista
  11. Aivan ihana! Musta tuo valkoinen välitila on hyvännäköinen. Mä olen isännälle ehdottanut myös yläkaappien poistoa mutta se ei suostu. Täytyy näyttää sille nämä sun kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluttais sanoa, että älä kysy mieheltä...mutta solidaarisuuden nimissä on kai pakko sanoa toisin...hah :D

      Toistaiseksi mennään valkoisella....ja jos ei iske inspis niin siinä pysytään!

      Poista
  12. I-H-A-N-A ♥ Mä en kestä, kun itsekin haaveilen yläkaapittomasta keittiöstä, mutta mies ei vaan voi ymmärtää, "miten joku voi elää ilman tiskikaappia"... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. " Miten joku voi elää tiskikaapin kanssa :D " Ympäripuhumista...ympäripuhumista...tsemppiä!!!

      Poista
  13. Voi vitsi miten freeshi lopputulos. Todella kaunis muutos! Onnittelut siitä. Saitte "uuden" keittiön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Vilja <3 Muuttui kyllä keittiön ilme kovasti. Eikä ole kaipausta yläkaappeihin ilmennyt...

      Poista
  14. Upea ja raikas muutos!

    VastaaPoista
  15. Aina ihanalta näyttää. Itsekkin olen miettinyt, että haluaisin yläkaapit pois, mutta meillä on niin vähän kaappitilaa, tai niin paljon asitioita, etteivät pelkät hyvllyt riitä..:)

    VastaaPoista
  16. Onpa kaunis ja selkeä kokonaisuus!

    VastaaPoista
  17. Kaunista :) Tykkään välitilasta ihan tuollaisenaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Karin <3 Itse asiassa niin mieki...alan jo unohtaa kaikki muut mielessä pyörineet viritykset !

      Poista
  18. Todella hieno kokonaisuus. Tuota samaa valaisinta kaavailen myös meidän keittiöön! Kiva kuulla, että on hyvä hankinta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna <3 Artemiden valaisimia voin kyllä suositella, ne ovat todella hyvälaatuisia ja kauniita :)

      Poista
  19. Ihanalta näyttää! Oon kyllä kade :D Milloin tuut Ouluun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jaana <3 Piti tulemani jo ajat sitten, mutta ehkä parin vkon sisällä ehdin...

      Poista
  20. Ihana kokonaisuus. Todella hyvältä näyttää ♥

    VastaaPoista
  21. Upea! Aivan ihanat nuo avohyllyt!

    VastaaPoista
  22. Teän keittiö on kyllä niin super-upea! Tykkään niin noista avohyllyistä, että voisin meillekin sellaiset jonnekin laittaa :D Ehkä poikien huoneeseen sitten joskus ;)
    Valaisin on niin huippu!

    VastaaPoista
  23. Aivan yliupea. <3 Tykkään tosi paljon!

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit kommentin !
Thanks for your comments !
Tack för din kommentar !

Kiitos kun jätit viestin! || Thanks for your comments!

 

IDIS & INTERIÖÖRI © All rights reserved · Theme by Blog Milk · Blogger