Omaa designia

13.3.2016

 
Pieni minilomanen tunturissa on onnellisesti takana ja huomenna on aika palata sorvin ääreen. Blogikin on pitänyt lomaa siinä sivussa, mutta palataan nyt siihen valmiiseen  aiheeseen, joka vaati alustukseksi viime viikkoisen postauksen. Olen tehnyt muutaman vuoden töitä viedäkseni unelmiani eteenpäin ja yksi niistä on omien tuotteiden suunnittelu. Oma tuotemerkki on kehitteillä ja sitä kohti mennään pienin askelin. Osallistuminen FDS Award suunnittelukilpailuun oli ensimmäinen askel. Mainetta ja kunniaa ei tullut, mutta itselle jo pelkkä osallistuminen oli erittäin mieleinen juttu. Oman kilpailutuotteen suunnittelu antoi uskoa siihen, että tämä on todellakin yksi niistä jutuista, joita haluan vielä tehdä. Johonkin tätä luovuuden vimmaa on puskettava. 

Osallistuin kilpailuun kuvan modernilla kolmiosaisella peilillä. Kilpailun tarkoituksena oli suunnitella tuote, jolla olisi markkinoita mm. verkkokaupassa. Olen itse etsinyt modernia peiliä kotiini, mutta niitä on tarjolla yllättävän vähän. Kolmiosainen peili ei sinänsä ole mikään uusi keksintö, mutta tällaisena modernimpana versiona en ole niihin törmännyt. 



Peili koostuu siis yhdestä isosta peilistä ja sivuilla olevista pienemmistä peileistä, jotka voidaan "sulkea" ison päälle. Pienten peilien taakse seinään kiinnitetään magneetilla varustetut nupikat, joilla peili ankkuroidaan samaan tasoon ison kanssa. Koko peili tulee hieman ulos seinästä ja siten se on ilmavan oloinen. Nupikoihin voi laittaa roikkumaan vaikka koruja. Peilien kehykset on tehty alumiinista, joten kokonaisuus on melko kevyt. Tausta on metallia, joten magneetti kiinnittyy siihen hyvin. Peili on suunniteltu alunperin seinälle, mutta miksei sitä voisi käyttää myös pöydällä. 



Peilin valmistus onnistui muutaman ammattilaisen voimin. Alumiinikehykset ja peilit leikkautin lasiliikkeessä, jossa herttainen Micke auliisti auttoi myös erittäin tarkkojen mittojen tarkistamisessa. Alumiini materiaalina  vaati hieman erikoisempaa pohjamaalia, joten käännyin siinäkin ammattilaisen puoleen. Naapuripitäjästä löytyi tuttu maalarimestari Teemu ( klik), joka uhrasi osan lauantai-iltaansa toteuttaen suunnitelmaani.Teemun raskaankaluston maalaamo maalaa muuten huonekalujakin, joten jos on tarvetta sellaiselle, niin soittoa vaan. Palvelu pelaa, voin suositella. Usein käyttämäni metallimies puolestaan leikkasi tarvittavat metalliosat ja kasasi peilin. Lopuksi ikioma ammattimieheni ruiskumaalasi kehykset ja taustat ja peili oli valmis kuvattavaksi. 

Mitäs tykkäätte peilistä ? Voisiko tällaiselle tuotteelle olla tilausta ? Peili pääsee pian oman kodin seinälle ja uusia ideoita on jo mielessä. Se on tämä kevät sellaista aikaa, että pää surisee kovasti :D

 / T

38 kommenttia :

  1. Vau!! Upea. Tässä on paljon tuttua niistä vanhoista kampauspöytien peileistä mutta juurikin modernina ja raikkaana versiona. Minullakin oli idea laitettavana sinne samaiseen kisaan, mutta muistin sen niin myöhään etten enää ehtinyt lähettää.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana <3 Innoittajana ovat juurikin toimineet ne entisajan kampauspöydät ! Mutta ne taisivat olla enimmäkseen puuhun liimattuja peilejä...?

      Esittelehän omakin tuotoksesi blogissa meidän iloksi :)

      Poista
  2. Ihanan moderni ja tyylikäs! Mahtavaa, että olet löytänyt oman unelmasi ja lähdet sitä kohti! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rva Luck <3 Taitaa olla niin monta unelmaa, että on oikein monihaarainen tie...hah :D Mutta eipä käy aika pitkäksi!

      Poista
  3. Tiedätkö, pidän tuosta peilistäsi ihan todella todella paljon. Hyvä sie.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon sie siellä <3 Tämä tsemppaa kovasti eteenpäin!

      Poista
  4. Vau! Aivan mielettömän upea <3

    VastaaPoista
  5. Meillä olisi paikka juurikin tuolle peilille (koko?), vanhan piirongin päälle sopisi moderni hyvin. Etsinyt olen vaan en löytönyt ennen. :)
    Jään odottelemaan verkkokauppasi aukenemista!
    Aurinkoista ja inspiroivaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ihan vielä ei verkkokauppa aukea...
      Iso peili on 52x52 cm ja pienet puolet siitä. Olisikin muuten aika hyvä idea yhdistää vanhaa ja uutta designia !

      Aurinkoista viikkoa toivottelen sinnekin <3

      Poista
  6. Wau, sussa on talenttia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mervi <3 Olipa ihanasti sanottu !

      Poista
  7. Onpa todella upea peili ❤︎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Kati <3 Terkkuja kotipuolesta ! Kenties pääsiäisenä tavataan...

      Poista
  8. No Wau, todella upea! Meille menis yks ;) Hienoa, unelmia kohti on mentävä ja niitä on oltava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttu <3 Hengissä pysymisen edellytys ovat unelmat...ja tsiideri silloin tällöin :D Kiitos viimeisestä <3

      Poista
  9. Todella upea peili, ja vaikuttaa myös mielettömän käytännölliseltä. Kestäisiköhän materiaali kylppärissä? Olet kyllä tosi lahjakas, selkeästi ihan oikea päätös on mennä kohti näitä unelmia"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi <3 Tämä peili kyllä kestää kylppärissäkin, maalit on sellaiset.

      Ja ISO kiitos kauniista sanoistasi, olen otettu <3

      Poista
  10. Olet sie kyllä "duktinen" tyttö! Tuo peili on tosi hieno ❤

    VastaaPoista
  11. Hienoa työtä! Ja samalla rohkeudella kohti uusia suunnitelmia! :)

    VastaaPoista
  12. Yksinkertaisen tyylikäs, pidän!

    VastaaPoista
  13. Upea tuli! ❤️

    VastaaPoista
  14. Kaunista jälkeä, hyvähyvä! Mielenkiinnolla jään oottamaan jatkoa :).

    VastaaPoista
  15. Vau, hienolta näyttää!!!

    VastaaPoista
  16. Tosi tyylikäs tuo peili, kelpais mullekin! Sulla on ehdottomasti taitoa ja silmää designille, onnea valitsemallesi tielle.

    Teemu muuten maalas meidän keinutuolin ja ei paremmasta väliä 😊

    VastaaPoista
  17. Wautsi!! Olisi ehdottomasti tilausta tällaiselle! Hienoa, kun olet ottanut askelia kohti unelmaa, se kantaa varmasti pitkälle <3

    VastaaPoista
  18. Taitava nainen oot! Tosi hieno!

    VastaaPoista
  19. Upea peili kerta kaikkiaan! Kuvittelisin tilausta todellakin löytyvän.

    VastaaPoista
  20. Tyylikkään näköinen :)

    VastaaPoista
  21. Hienoa ja tsemppiä, toivottavasti tuulta siipien alle tulee puhurin lailla! Peili on kaunis<3

    VastaaPoista
  22. Onpa hieno! Tykkään tosi paljon! Tuo henkii vanhaa aikaa modernilla twistillä. Hyvä sinä!

    VastaaPoista
  23. Todella hieno ja superhauska idea :))

    VastaaPoista
  24. Anonyymi15:09

    Eksyin blogiisi sattumalta googlen kautta. Todella hieno peili! :)

    Osaisitko sanoa mitä maalia mainitsemasi maalaamo käyttää? Ihanko automaaleja? Onko niillä turvallista maalata kaapin ovia?

    Kiitos jos viitsit vastailla. :-)

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit kommentin !
Thanks for your comments !
Tack för din kommentar !

Kiitos kun jätit viestin! || Thanks for your comments!

 

IDIS & INTERIÖÖRI © All rights reserved · Theme by Blog Milk · Blogger