Kukkolaforsen - Tornionjokilaakson helmi

6.3.2017

Jos olet haaveillut lomasta tai viikonloppureissusta kauniissa maisemissa, niin nyt kannattaa lukaista loppuun asti. Vain 15 kilometrin päässä Haaparannan Ikeasta sijaitsee upea Kukkolaforsenin ravintola ja mökkikylä kauniin Tornionjoen varrella. Tämä ympäri vuoden toiminnassa oleva paikka on pullollaan kaikkea kivaa tekemistä ja itse annan täydet viisi tähteä perinteiden vaalimisesta.




Näissä kauniissa Kukkolankosken maisemissa olen saanut hypellä lapsesta asti. Isäni suku on kalastanut täällä sukupolvien ajan ja olen  kasvanut rakastamaan kosken kohinaa ja erityisesti vapaana virtaavaa jokea. Suomen puolen rantakalliot ja siian lippous ovat siis varsin tutut, mutta pitkät perinteet ovat myös Ruotsin puoleisella rannalla. Saimme alueemme bloggaajaporukalla kutsun saapua viettämään iltaa Kukkolaforsenille ja mehän iloiten otimme kutsun vastaan. Vietimmekin kosken rannalla ikimuistoisen ja varsin rentouttavan illan.




Kaunis sininen hetki saatteli meidät päärakennuksesta aittarivistön läpi kohti vanhaa, 1789 rakennettua siian halstrauskotaa, jossa meidät vastaanotti Kukkolaforsenin emäntä Johannah Spolander kera toisen Johannan. Tervetuliaisiksi saimme itsetehtyä aivan mielettömän hyvää glögiä ja samalla saimme kuulla tarinoita siitä, miten heidän sukunsa on jo viiden sukupolven ajan isännöinyt kosken rannalla tätä lomakylää. Kauan aikaa sitten tämä samainen kota palveli kalastajien lepopaikkana ja kodan tunnelmallisessa lämmössä saattoi melkein kuvitella miten väsyneet kalastajat nukahtivat kosken pauhuun. Puolukkaiset itsetehdyt leivät paistuivat tarinoinnin lomassa muurikkapannulla ja nekin veivät kyllä kielen mennessään. Keskellä arjen ja kiireen tunsin miten mieli alkoi rentoutua hämyisessä kodassa. Kovin tyytyväisen näköisiä olivat kaikki bloggarit. Me kaikki taisimme olla juuri tällaisen breikin tarpeessa.




Vanhat tarinat ovat todella kiehtovia. Sitä ne ovat turistienkin mielestä. Kukkolaforsenin rannalla on tänäkin vuonna nähty laaja kirjo maailmanmatkaajia ympäri maailman. Se kaikki pohjoisen eksotiikka, mikä on meille tuttua, on turisteille täynnä elämyksiä. Johanna kertoi mm. tarinan ranskalaisperheestä, jolle joulukuusen haku ihan itse lumisesta metsästä oli matkan kohokohta. Niin... miten me itse usein unohdamme sen kaiken uniikin mitä voimme kotimaassamme ja ihan lähiseudulla tehdä. Oli aika hieno fiilis istua kodassa ja miettiä, että juuri tänään me saamme nauttia Kukkolan eksotiikasta.




Iltamme jatkui kierroksella Kukkolaforsenin saunamuseossa, jossa oli aivan huippuja pienoismalleja kera saunatarinoiden. Saunassa on synnytty, kuoltu ja seurustelu kautta vuosisatojen. Sauna on niin suomalaisille, kuin ruotsalaisillekin se rauhan tyyssija ja sielun hoitola. Sauna on köyhän apteeki, totesi Johannah kertomuksessaan. Sen me saimmekin todeta pikemmin kuin uskoimmekaan. Seuraavaksi nimittäin pääsimme saunan lämpöön. Ihan heti emme päässeet köllöttelemään lauteille, vaan osallistuimme ensin saunajoogaan. Ikinä en ole saunajoogaa kokeillut, mutta voin sanoa, että se ei jää yhteen kertaan ! Ihanan rentouttava jooga isossa kyläsaunassa tuntui parhaalta lääkkeeltä kipeille lihaksille ja pitkään vaivanneelle flunssaiselle ololle. Jooga ja sitä seurannut jalkakylpy sekä kuorinta tekivät tehtävänsä. Olimme täysin riläx koko naisjengi. Kuului vain hiljaisia huokauksia, kun lopulta lepäsimme lauteilla.





Iltamme kruunasi runsas tapaspöytä, joka oli katettu meille valmiiksi saunatupaan. Ihanana yllärinä saimme jokainen oman nimikoidun lahjapussin kotiin viemisiksi. Aivan mahtista, tuumasimme yhdessä, kun istuimme saunatakeissa herkuttelemaan ja viettämään aikaa yhdessä.

Suosittelen tutustumaan Kukkolaforsen Turist & Konferens AB:n nettisivuihin ( klik ), sillä sieltä löydät paljon kuvia tästä upeasta paikasta ja sen lukuisista aktiviteeteista ( klik ).  Itse olen nauttinut ravintolan ruokatarjonnasta, kun olemme serkkujeni kanssa pitäneet mm. serkkujuhlat Kukkolaforsenilla muutama vuosi sitten. Ensi kesänä on suunnitelmissa laskea viimeinkin koski alas kumiveneellä. Odotan jo innolla siis kesää, vaikka hieman kyllä jännittää, että miten siinä käy. Mulla olisi myös aivan loistava idea meidän hääpäiväksi, sillä uudehkona juttuna Kukkolaforsenilla on "Dinner on the river", jossa voi nauttia päivällistä kosken päällä siikarenkuissa. Kylläpä olisi romanttista, eikö ? Majoitusvaihtoehtojakin Kukkolaforsenilta löytyy moneen makuun ja alueelta löytyy mm. lukuisia erilaisia saunoja.
 



Kaunis kiitos Johannah Spolander ja Johanna Salmi järjestämästänne elämyksestä <3 Rakastan Kukkolankoskea entistä enemmän ! Kiitos myös bloggariystävät jälleen kerran mukavasta tapaamisesta.


/ Tanja

8 kommenttia :

  1. Voi miten ihanan näköinen (ja kuuloinen) paikka! Ja teillä tuntuu olleen mahtava ilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkolaforsen on upea paikka! Vien sinut sinne, kunhan saat aikaiseksi tulla tänne meidän huudeille 💕 Oltiin niin rentoja illan päätteeksi, että ainakin mulla teki tiukkaa ajaa kotiin...

      Poista
  2. On niin ihanan näköistä ♥ Olen viime syyskesänä käynyt viimeksi hakemassa täältä geokätkön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ens kerrala menet vaikka saunajooghaan <3 Mulla on tuo geokätkeily vielä kokkeilematta...

      Poista
  3. Ihanan näköinen paikka! Jos liikun siellä suunnalla, käyn varmasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä ! Kukkolaforsenilta on helppo tehdä päiväretkiä muihinkin hienoihin paikkoihin tässä lähiseudulla !

      Poista
  4. Oi, miten kaunis paikka! Pari viikkoa sitten ajelimme Tornionjokilaaksoa ylös ja ihailin ohikiitäviä paikkoja. Aika ei vaan antanut myöden pysähtyä jokaiseen paikkaan.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulette kesällä sitten uudestaan!

      Moni etelän tuttu ajelee tunturiin, mutta ei juuri pysähdy tässä välillä, vaikka meillä on täällä monta hienoa paikkaa.

      Poista

Kiitos kun jätit kommentin !
Thanks for your comments !
Tack för din kommentar !

Kiitos kun jätit viestin! || Thanks for your comments!

 

IDIS & INTERIÖÖRI © All rights reserved · Theme by Blog Milk · Blogger