AKK:n kevät + Arvonnan voittaja

5.4.2017

"Tapahtui tyynyhyllyllä : AKK-laisen aivot aktivoituvat, kun silmähermot lähettävät tietoa uusista kuoseista. Samantien  käsky tarttua tyynynreunaan lähtee aivoista kohti sormia. Hetken verran sormet kääntelevät tyynyä epäröiden kuosin väriä, mutta alle nanosekunnin ovat aivot tehneet päätöksensä ja muodostaneet käsityksen kuosin sopivuudesta kotona odottaviin tyynyihin. Lisäksi muistikeskus aktivoituu ja lähettää lisäinformaatiota aiemmin nähdyistä kevättrendi kuvista. Iltapäivän väsymys liitettynä aiemmin talvella tapahtuneeseen hervottomaan Konmaritukseen voi hidastaa lisäinformaation kulkua ja virheen mahdollisuus aiempien tyynyjen muistamisessa usein kasvaa. Tämän vuoksi AKK-laiset ovatkin tyynykauppiaiden suosikkiasiakkaita. "




Näin kävi. Mukaan lähti koristetyyny ... mutta vain yksi. YKSI ! Tämän diagnoosin saaneet selviävät talvikuukaudet yleensä varatyynyillä, mutta kevään korvalla taudin oireet pahenevat. Silloin on hyvä hakeutua kohtalotovereiden seuraan ja jakaa rehellisesti repsahduksensa. Miten sinulla menee, sinä toinen AKK-lainen ?

Uusille lukijoille suosittelen tutustumaan aiempaan postaukseeni ( klik ) tästä sisustusvaltakunnassa nopeasti levinneestä ongelmasta. Emme ole suinkaan yksin, meitä on monta.


Kirja-arvonta on päättynyt ja Järvien kesäkodit - kirjan voitti Hannele Ruusukummusta. 
Onnea ! Sinulle on meiliä.

/ Tanja

17 kommenttia :

  1. Täällä pärjätään toistaiseksi kuivilla. Hokutuksina on ollut kyllä samaisen putiikin tuotteet. Repsahdus lienee odottaa aivan nurkan takana. Kirjaimellisesti kolmen korttelin :D.

    Aivan ihanat kuvat ja kyllä vaan on särmä tuo musta penkki. Puhaltaa ihan uutta henkeä tuohon tilaan. Ja hitsi, en koskaan muistanut osallistua tuohon arvontaan. Meni jo :(.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmaan helpompi repsahtaa, kun joku muukin repsahtelee :D Toisaalta...eihän maailmantalous pyöri jos ei olis AKK-laisia!

      Penkki on jämähtänyt ruokailutilaan. Sopii kyllä sinne kivasti 😀

      Poista
  2. Tää oli hyvä! :)) Kiitos diagnoosista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä 😀 Kerhon jäsenmäärä on kivasti kasvussa!

      Poista
  3. Ei ole tämäkään AKK:n jäsen selvinnyt ilman tunnontuskia tänä keväänä. Saako synninpäästön jos ne on ollu tosi halpoja? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se on aina lieventävä asianhaara :D

      Halit 💕

      Poista
  4. Onnittelut voittajalle!

    VastaaPoista
  5. Hah..Ihana tavata akk jälleen. Mut kun vain muutaman kirpparilta löysin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tunnustuksesta! Muutama on kyllä jo merkki pahenevista oireista :D

      Poista
  6. Heh, olipa hauskasti kirjoitettu :D Mulla tauti taitaa olla vielä esiasteella, ostin tyynyt viimeksi 3 kk sitten. Voisiko taudin etenemisen vielä pysäyttää? Mutta terassi kyllä kaipaisi uutta väriä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tauti on yleensä krooninen, mutta siinä on toisinaan parempia vaiheita. Ei siis kannata huolestua. Sie taidat tuolla tyynyn osto vauhdilla olla tosiaan esiasteella vielä: D

      Poista
  7. Kiitos onnettarelle tätäkin kautta♥

    VastaaPoista
  8. No mun mielestä tota ei lasketa, koska se nyt vaan on niin kertakaikkiaan ihan sun näköinen <3

    VastaaPoista
  9. Kuusi uuttaa tyynynpäällistä tänä keväänä...hups! ;) Miten mä nyt silleen??? ;) Edullisia h&m homen, joten lienee ok! :)

    VastaaPoista
  10. Joo, ei tota lasketa, kyllähän toi nyt oli ihan PAKKO ostaa :D Mä olen pysynyt kuivilla pitkään, en edes muista, milloin oon edellisen koristetyynyn ostanut... Paitsi hei, lokakuussa ostin kaksi uutta koristetyynynpäällistä, lasketaanko ne?

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit kommentin !
Thanks for your comments !
Tack för din kommentar !

Kiitos kun jätit viestin! || Thanks for your comments!

 

IDIS & INTERIÖÖRI © All rights reserved · Theme by Blog Milk · Blogger